SINNI startti -projektin päätavoitteena oli toimintamallin kehittäminen ja toiminnan järjestäytyminen. Todellinen resurssikeskustoiminta saatiin käyntiin, kun projektit muuttivat vuoden 2007 alusta vanhaan ja kauniisti entisöityyn Hermolan taloon. Näissä tiloissa oli mahdollisuus järjestöjen ja muiden toimijoiden kokoontua, saada neuvontaa ja koulutusta, istua vaikka kahvilla ja lukea kirjoja ja lehtiä. Tiloihin sijoittui myös naisyrittäjähautomo, jossa aloittelevia yrityksiä tuettiin mm. koulutuksin ja toimistopalveluin. Laajimmillaan SINNIn työyhteisössä työskenteli viitisentoista (15) ihmistä.
Näin oli toteutunut jo 1980-luvulla syntynyt unelma naisten talosta, yhteisestä katosta, jonka alle naiset voivat kokoontua!

SINNI -maskotit suunnitteli Ildikó Hámos. Vasemmalta: Katri (Katri Antellin mukaan), SINNI ja Sara (Sara Wacklinin mukaan).
Runebergin päivänä (5.2.) 2007 neljän naisjärjestön edustajat perustivat yleishyödyllisen, voittoa tavoittelemattoman SINNI voimavarakeskus oy:n. Perustajajäsenet ovat
- Oulun naisunioni ry.
- Oulun seudun yrittäjänaiset ry.
- Saran naiset - Oulun tutkijanaiset ry.
- Suomalainen naisliitto, Oulun osasto ry.
SINNIn toiminta käynnistyi laajalla rintamalla. Siitä tuli Suomen naisten resurssikeskusyhdistyksen lippulaiva ja toimintaamme esiteltiin kansainvälisiä foorumeita myöten, mm. työministeri esitteli SINNIä Globewomen Summit -konferenssissa kesällä 2007.
Maksulliseen toimintaan keskittyminen
Useiden kehittämishankkeiden sekä naisyrittäjähautomon ja aktiivisten toimintavuosien jälkeen sekä useita vuosia kestäneiden rahoitusneuvotteluiden, -selvitysten ja muiden toimenpiteiden jälkeen, vuoden 2009 lopulla Työministeriö lopulta ilmoitti, että naisten resurssikeskusten valtakunnallinen perusrahoitus ei käynnisty ollenkaan.
Päätös resurssikeskusten perusrahoituksesta oli siirtynyt Sisäasiainministeriöltä Työministeriölle monivaiheisen "pallottelun" tuloksena vuonna 2007. Silloinen työministeri lupasi käynnistää rahoituksen viimeistään vuonna 2008, mutta sen sijaan nimesikin uuden työryhmän pohtimaan asiaa. Tämä päätyi esittämään joulukuussa 2009 julkaistussa loppuraportissaan, että naisten resurssikeskusten toiminta naisyrittäjyyden osalta tulisi integroida osaksi muuta yrittäjyyden tukipalveluita ja sen rahoitus tulisi järjestää aluetoimijoiden taholta. Keskusten aluekehitys- ja tasa-arvotyölle ei työryhmä esittänyt mitään rahoitusratkaisua.
Päätöksen perusteella SINNI lähestyi Oulun kaupungin elinkeinopalvelutoiminnan uudelleen organisoinnista vastaavaa tahoa toimintansa rahoittamiskysymyksessä kesällä 2009, mutta sai kieltävän vastauksen.
Nämä prosessit aiheuttivat SINNIssä sen, että resurssikeskustoiminta ml. neuvonta- ja tukipalvelut järjestöille ja naisyrittäjille jouduttiin lopettamaan. Tämä kosketti myös toimitilaa Hermolassa. Koska myös projektien hakeminen oli uusien säädösten johdosta vaikeutunut, on SINNIstä saatavissa tällä hetkellä vain rajoitetusti maksullisia palveluita. |